
Salla Simolasta tuli tuplamestari SM-brassijujutsussa. Brasilialaisen jujutsun SM-kisojen ylivoimaisimman esityksen teki hankolainen Salla Simola. Salla Simola eteni määrätietoisesti kahteen mestaruuteen. 20-vuotias Simola dominoi suvereenisti sekä naisten purppura-, ruskea- ja mustavöisten yli 74-kiloisten sarjaa sekä avointa luokkaa. Salla Simolan ottelut päättyivät kaikki ennen täyttä aikaa, joka kertoo hankolaisen ylivoimasta. Jo kahtena edellisenä vuotena on Salla Simola paininut tuplapotin, eli voittanut sekä oman painoluokkansa että avoimen sarjan. SM- kisojen avoimen luokan finaalissa ei tarvinnut enää suorittaa, koska Sara Lehto antoi luovutusvoiton.
Salla Simolalle myönnettiin ruskea vyö keväällä. Muutama viikko sitten Rooman kansainvälisissä avoimissa IBJJF jiu-jitsu mestaruuskisoissa Salla voitti sarjansa ylivoimaisesti sekä aikuisten että ns. NO-GI keskiraskaissa sarjoissa. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin musta vyö voi olla ajankohtainen jo ensi vuoden syksyllä. Salla Simolan fokus on kansainvälisissä kilpailuissa. Suomen kisoihin ei ole enää niin suurta mielenkiintoa, vaan tavoitteet ovat EM- ja MM-tasolla. Salla Simola asuu ja opiskelee Turussa ja hän sai ylioppilaslakin päähänsä syksyllä.