HANKO THEATRE COMPANYN KESÄN OHJELMISTO HUIKAISEE

Panokset kovenevat – mukaan palkattu alan huippuja

Hanko Theatre Company jatkaa voitokasta kulkuaan tuottaen korkeatasoista teatteritaidetta Hangossa. Heidän mottonsa “teatteri kuuluu kaikille” nouseekin esiin tämän vuoden ohjelmistovalinnoissa

Kesäkauden avaa ryhmälle kirjoitettu, täysin uusi musiikkinäytelmä, joka perustuu löyhästi Andersenin satuun K. Keisarin uudet vaatteet. Tarinassa levät joutuvat pahaa aavistamatta pääosaan, huuliharput soivat ja paikallinen pohatta Kari Keisari menettää melkein koko omaisuutensa. Esitys saa ensi-iltansa Casinon pihalla kesäkuun lopussa ja vierailee sitä seuraavalla viikolla Naantalissa.

Heinäkuussa tehdään uusi aluevaltaus kun ryhmä siirtyy kabareen ja varieteen pariin. Hanko Theatre Company tuo Suomeen suoraan Lontoosta teatterisalit täyttäneen konseptin joka kulkee nimelläCasino Late Night Show”. Kokonaan aikuisille suunnattu ilta häikäisee tajunnan räjäyttävillä numeroillaan, joista yleisö saa nauttia herkullisen illallisen yhteydessä.

Elokuun lopussa teatteriryhmä valmistaa Michael Baranin dramatisoinnin Goethen klassikosta Nuoren Wertherin kärsimykset. Tämä riipaiseva rakkaustarina koskettaa varmasti jokaista, mutta synkästä nimestään huolimatta luvassa on todellinen teatteritaiteen ilotulitus, sillä pääosiin on valittu televisiosta tuttu Elias Salonen sekä Helsingin Kaupunginteatterista vieraileva Helena Haaranen.

Elias Salonen on vuonna 1994 syntynyt näyttelijä. Hänen tunnetuimpia roolejaan ovat mm. Kotikadun Jarkko Mäkimaa, Sorjosen Elias Ström sekä TV 2:n Aikuiset -sarjan Arttu. Elias opiskelee tällä hetkellä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa näyttelijäksi, josta valmistuu tänä keväänä.

Helena Haaranen on HKT:n näyttelijä, joka aloitti uransa Suomen Kansallisoopperan Balettikoulusta. Hän on tehnyt mittavan uran tanssijana ja näyttelijänä Kansallisoopperassa, Kansallisteatterissa sekä mm. Helsingin Kaupunginteatterissa. Helena on näytellyt useissa musikaaleissa sekä puhenäytelmissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *